HOK-Elanto ja Punainen Risti: Yhteistyö tarkoittaa toimintaa

Ensimmäinen valtakunnallinen sopimus S-ryhmän ja Suomen Punaisen Ristin välillä syntyi vuonna 2003. Samana vuonna silloinen HOK solmi Punaisen Ristin kanssa oman erillissopimuksensa. Koko Suomen kattavan sopimuksen rinnalle HOK lähti etsimään omaan profiiliinsa ja arvomaailmaansa sopivaa yhteistyömuotoa.

HOK-Elannon henkilöstöjohtajalla Antero Leväsellä on ollut alusta asti yhteistyön rakentamisessa keskeinen rooli. Muoto HOK-Elannon ja Punaisen Ristin yhteistyölle löytyi keskustelujen, pohdinnan ja punninnan myötä.

Yhteiskuntavastuuta käsitteleviä tutkimuksia luettiin tarkkaan ja mietittiin, millainen aihepiiri
ja tapa toimia olisivat asiakasomistajien sydäntä lähellä.

Samalla harrastettiin itsetutkiskelua: millaista yhteiskuntaa HOK haluaa olla rakentamassa?
Mikä on se maailma, jota HOK tahtoo tukea? Kohderyhmäksi valikoitui tulevaisuuden yhteiskunnan tekijät: lapset ja nuoret.

Tavoitteena toiminnallisuus

Ensimmäistä sopimusta solmittaessa Suomessa oli ehditty jo muutamia vuosia harjoitella yritysten yhteiskuntavastuuta. Valtaosa kansalaisyhteiskuntaa tukevista hankkeista oli kuitenkin toteutettu perinteisellä sponsorointimallilla.

 - Alusta asti oli selvää, että haluamme tehdä toiminnallista yhteistyötä. Rahan lahjoittamisen sijaan toiminnan piti olla sellaista, että siinä aidosti tapahtuu jotakin, Levänen kuvailee. Tärkeää oli myös, että hankkeesta tulisi HOK-Elannon näköinen, arkipäivässä kiinni oleva ja vastuullisuutta korostava.

Ajatuksia lapsiin ja nuoriin liittyvistä projekteista heiteltiin ilmaan, kypsyteltiin ja makusteltiin. Hiljalleen muotoutui idea koululaisten vertaissovittelusta. Paljon väliä -hanke starttasi kesällä 2004.  

Paljon väliä -hanke opetti välittämään

Paljon väliä -projektissa kouluissa esiintyviin ongelmiin pyrittiin tarttumaan sisältä käsin, kouluttamalla ja opastamalla osa oppilaita tukihenkilöiksi. Keskeiset teemat olivat suvaitsevaisuuden edistäminen, kiusaamistapausten sovittelu ja ensiaputaitojen opettelu. Koululaisten vanhemmille tietoa jaettiin koulujen lähialueilla sijaitsevien markettien kautta. Vastaanotto oli erittäin myönteinen.

 - Hanke sai valtavasti huomiota. Ehkä siksi, että se oli jollakin tapaa ensimmäinen laatuaan. Iso yritys ja iso kansalaisjärjestö eivät olleet Suomessa aikaisemmin tehneet tämäntyyppistä toiminnallista yhteistyötä, Levänen muistelee.

Yhteistyö jatkuu

Ensimmäisen sopimuskauden päättyessä vuonna 2005 hyvin alkanutta yhteistyötä ei haluttu hylätä. S-ryhmä uusi Punaisen Ristin kanssa valtakunnallisen sopimuksensa ja HOK-Elanto kehitteli oman uudenlaisen yhteistyöhankkeensa. Toiminnan keskipisteessä olivat edelleen nuoret, mutta opetuksen painopistettä siirrettiin vankemmin ensiapuun.

Syksyllä 2006 käynnistyneen Tärkeät minuutit -hanke parantaa lasten ja nuorten auttamistaitoja. Projektissa muistutetaan, että auttamistilanteessa ei tarvita ihmemiehen taitoja, vaan useimmiten yksinkertaiset toimenpiteet, kuten soitto hätänumeroon riittää.

Tärkeät minuutit jatkuu syksyyn 2008. Levänen uskoo erinomaisesti kantaneen yhteistyön johtavan kolmanteenkin sopimuskauteen. Kohdetta ei ole vielä mietitty. - Maailma muuttuu koko ajan. Liian aikaisin ei suunnittelua kannata aloittaa, Levänen perustelee. Takataskut ovat kuitenkin jo ideoita pullollaan.
 

 

Punaisen Ristin jäsenedut

Punaisen Ristin jäsenenä tuet avustustyötä.
Saat myös etuja
ja alennuksia!
Lue lisää

HOK-Elanto ja vastuullisus

HOK-Elannon vastuullisuus-
hankkeista saat lisätietoja esitteestämme
Lue esite